Kanervassa työssä oppimassa

Kukkien pariin

Kukka-alalle voi päätyä monista eri lähtökohdista ja useaa reittiä pitkin. Vuoden kestävä Startti puutarha-alalle -ohjelma antaa vuodessa valmiudet floristiopintoihin. Mira tuli Kanervaan suorittamaan koulutukseen kuuluvaa 2,5 kuukauden mittaista harjoittelujaksoa. 

Miran aiemmat koulutukset, graafinen suunnittelu ja esitystekniikka, toimivat suurena vahvuutena kukkakauppatyöskentelyn pohjalla. Visuaalinen silmä on kehittynyt läpi eri koulutusalojen. Väriopista sekä eri muotojen ja mallien sommittelusta on hyötyä niin paperilla että kimpun kasaamisessa. Arjessa kukat, kasvit ja luovuus näkyy myös lapsiperhearjessa askarrellessa ja luonnossa puuhaillessa.

Miran kotoa on aina löytynyt huonekasveja ja kukat ovat kiinnostaneet muutenkin. Oma juttu, floristiikka, löytyi useamman mutkan kautta. Työttömyyspalveluiden kautta uudelleenkouluttautumaan lähtenyt Mira saa pohjakoulutuksen OSAOn puutarha-alalta valmiiksi syyskuun lopussa. Tämän jälkeen tarkoituksena olisi vielä saada floristiopinnot käyntiin.

Jokainen kimppu on oma pieni projektinsa

Mira päätyi Kanervaan työssä oppimaan, mikä on floristiopintojen kannalta tärkeä osa koulutusta. ”Olen yllättynyt, kuinka laaja-alaista kukkakaupassa työskentely todellisuudessa on”, Mira pohtii. Luovia ratkaisuja ja visuaalista silmää tarvitaan niin kukkasidonnassa kuin korttien kirjoittamisessa. Kukkakauppatyöskentelyssä Mira on oppinut kukkien käsittelystä syventävästi ja perehtynyt oikeanlaisiin perkaamisen ja sitomisen tekniikoihin. Asiakaspalvelutyö kukkakaupassa on Miran mukaan ollut haastavampaa kuin päivittäistavarakaupassa työskentely: Asiakkaan toiveet ja floristin luova näkökulma tulee kohdata.

Mira loi kauniin kattoon kiinnitettävän installaation myymälään. ”Kaunis Maa” -nimisen installaation tekoon kului miltei kaksi päivää. Mira on nauttinut projektiluontoisesta työskentelystä. Oman luovan näkökulman ja laaja-alaisen työn hahmottamisen tuominen jokaiseen työhön on palkitsevaa. Mira toteutti työn käyttäen metalliverkkopohjaa, jäkälää, silkkikukkaa ja runsaasti omaa taiteellista silmää. Kaunis Maa on nähtävillä kukkakaupassa keskeisellä paikalla. 

Kukat ovat taidetta. Valot ja varjot kohtaavat värisävyjen kanssa leikittelyn. Leikkokukkien tuoma ilo on hetkellistä, sillä kaikki kukat kuolevat aikanaan. Toisaalta kukat luovat lohtua ja uusi kasvava verso ilmentää toivoa, toivoa tulevasta.

Muutokset liikkeen aukioloajoissa

Muuttuneet aukioloajat ja palvelut kukkakaupassamme

Palvelemme asiakkaitamme entistä tehokkaammin

Haluamme ilmoittaa, että olemme päivittäneet aukioloaikamme nyt helmikuun alusta palvellaksemme teitä entistä paremmin! Meiltä saat kauniit leikkokukkakimput, kukkalaitteet. Olemme erikoistuneet leikkokukkiin. Meiltä saat kukka-asetelmat niin onnitteluihin kuin surutapahtumiin. Häät-ja juhlatilaisuudet perhejuhliin kuin unohtamatta yritysjuhlia. Olemme ilolla olleet osa tärkeitä hetkiä asiakkaillemme, ja nyt teemme sen entistä joustavammin.

Uudet aukioloajat:

Ma–Pe 9-17.00
La 9-15.00
Su suljettu ( Ilmoitamme erikseen juhlapyhien aukioloajoista )

Verkkokauppa tukenasi ostosvalintoja suunnitellessasi

Muutoksen myötä myös verkkokauppamme palvelee entistä joustavammin. Voit tehdä kukkatilauksen milloin tahansa ja valita toimituksen kotiosoitteeseesi ma-la oli kyseessä syntymäpäivä, hääkimppu, hautajaiskukat tai juhla-asetelma. Verkkokaupasta pääset valitsemaan ja tutustumaan meidän tuotteisiin. Kuvasto toimii apunasi kun liikkeemme on kiinni. Liikkeemme aukioloaikoina olet tervetullut myymäläämme.

Olemme erikoistuneet erityisesti leikkokukkiin ja tarjoamme asiantuntevaa apua niin häiden kukkasuunnittelussa kuin surun hetkissä. Koko tiimimme on valmiina auttamaan, jotta voimme tehdä kaikista kukkatoimituksistamme teille mahdollisimman kauniita ja merkityksellisiä.

Toivotamme teidät tervetulleiksi käymään niin liikkeessämme kuin verkkokaupassamme. Jos tarvitset apua tai vinkkejä oikean kukkakimpun ja tilaustöiden valintaan, ota yhteyttä!

Kiitos luottamuksestanne ja tervetuloa ostoksille!

Ystävällisin terveisin,
Kukkakauppa Kanerva

Ester & Erik – tanskalaiset kynttilät

estererik_blogi3

Ester & Erik

Laadukasta tanskalaista käsityötä

estererik_blogi

Ester & Erik on tanskalainen, kansainvälisesti myyvä perheyritys, jonka Ester ja Erik Møller perustivat vuonna 1987 Silkeborgiin.

Tänä päivänä heidän poikansa Søger Møller toimii yrityksen vetäjänä, mutta yhä päivittäin Ester ja Erik ovat mukana toiminnassa ja tarkistamassa kynttilöiden laatua, sillä heidän tietotaitonsa koskien kynttilöitä on vuosikymmenten omistautumisen tulosta ja uskomattoman kattava.

estererik_blogi2

 

 

Ester & Erikille on erittäin tärkeää, että kynttilät tehdään puhtaimmista käytettävistä raaka-aineista ja että niitä poltettaisiin oikein.

Kynttilöiden sydänlanka on parasta mahdollista, parhaille kierteille punottua 100 % puuvillaa. Tämä edesauttaa kynttilän pitkää paloaikaa.

Käytössä on paras saatavissa oleva 100 % parafiini, jolla on korkein sulamislämpötila. Useat parafiinikynttilät tuntuvat ”liian pehmeille”, eivätkä ne saavuta hyvää paloaikaa. Ester & Erikin pöytäkynttilät käyvät läpi ainutlaatuisen prosessin, jossa kynttilä ”puristetaan” 2000 baarin paineessa ”tiiviiksi”. Näin he saavat parafiinikynttilästä huomattavasti laadukkaamman ja ”kovemman” kuin perinteisellä tuotantotavalla tehdyt parafiinikynttilät ovat.

Ester & Erikin käyttämät väriaineet ovat vesipohjaisia ja korkealuokkaisia, etteivät ne haalistu tai värjäänny esimerkiksi auringonvalossa. Kynttilät ovat pintavärjättyjä - niiden palaminen on monin kerroin puhtaampaa sekä ekologisempaa kuin läpivärjättyjen kynttilöiden, koska kynttilämassan laatu kärsii siihen sekoitetun väriaineen vaikutuksesta. Ester & Erikin kynttilöitä ei tarvitse siistiä tai veistellä, joten vaalea kynttilämassa ei ole missään vaiheessa häiritsevästi esillä. Värit eivät sisällä asetonia eivätkä aniliinia.

Kynttilöiden laatu tarkistetaan aina vielä ennen pakkaamista laatikoihin. Laatikot ovat FSC-sertifioituja joka tarkoittaa, että FSC-metsässä ei kaadeta enempää puuta kuin metsä pystyy lisääntymään. Merkinnät takaavat, että kasvillisuutta ja eläimiä kunnioitetaan ja että metsässä työskentelevät ihmiset ovat koulutettuja, saavat asianmukaisen palkan ja käyttävät asianmukaisia turvavarusteita.

Kaikki kynttilät valmistetaan omassa tuotantotilassa Silkeborgissa, Tanskassa. Suurin osa työstä tehdään käsin, mutta nykyään apuna on myös robotteja, jotka esimerkiksi sitovat sydänlangat kastoraameihin. Hävikin minimoinnin sekä tuotannon toimivuuden vuoksi kynttilät tehdään tilausten mukaan. Valmiita kynttilöitä ei siis ole valmiina varastossa, ainoastaan raakakynttilää, jotka värjätään aina jälleenmyyjien tilausten mukaisesti.

Lähde www.ester-erik.dk/en

estererik_blogi4

Ester & Erik - tuotteita löydät verkkokaupastamme

Tästä klikkaamalla verkkokauppaan

Kukkalähetys suoraan kotiovelle

Tiesitkö, että kukkia voi tilata nykyään myös verkkokaupasta? Tilaa kukat ennakkoon, niin varmistat haluamiesi kukkien saatavuuden! Nouda kukat myymälästä tai valitse toimitus kotiovelle.

Nykypäivänä on yleistynyt ruoka- ja kauppaostosten kotiinkuljetuspalvelut. Kukkien päivittäinen kotiinkuljetus on toiminut kukkakaupoilla myös pitkän aikaa, mutta tänä päivänä löydät meidät myös WOLT ja FOODORA – palveluista.

Saat ihanat kimput kotiisi parhaimmillaan 20 minuutissa! Miten ihana spontaani päätös ilahduttaa rakkaimpiaan tai omaa itseään!

wolt_some2
foodora_some

Moni tilaa kukkia yllätyksenä toisella paikkakunnalla asustavalle ystävälle tai läheiselle. Kukat sopivat niin onnitteluunosanottoon tai ihan vain arkea piristämään.

Oulun alueelle kukat on helppo tilata suoraan Kanervan omasta verkkokaupasta. Valitset vain sopivan tuotteen, siirrät sen kassalle, kirjoitat tarpeelliset tiedot, toimituspäivän ja maksat tilauksen. Tilaus tulee suoraan myymälään Kanervan henkilökunnan käsiteltäväksi ilman välikäsiä. Saat ilmoituksen suoraan sähköpostiisi, kun tilauksesi on käsitelty ja lähetetty matkaan.

Kanervasta kukat pääsääntöisesti kuljettaa VIP TAKSI HARTIKAINEN – kiiltävät mustat autot ja niiden charmanttiset kuljettajat toimittavat kukat arvokkaasti perille.

VIP TAKSI tarjoaa luotettavan, laadukkaan, yksilöllisen ja turvallisen kuljetuspalvelun – myös kukkatoimituksille.

taksi

Vikkulankulman pihajuhlat

Asemakatu 12:ssa juhlittiin kesän ensimmäisiä Vikkulankulman pihajuhlia teemalla ”Kevään kosketus”, jossa oli mukana Vikkulankulman yrittäjät – Kukkakauppa Kanerva, Chic Pieni muotihuone, Tekstiiliverstas, Unique Kauneus, Luontaishoitola Villa Valo ja Queen Art – Kirsi Maria Perkkiö.

Ilta sisälsi upeita taideteoksia, kukkasormuksia, käsintehtyjä huiveja ja shaaleja, kauneudenhoitoa, muotia ja henkistä hyvinvointia musiikin kera.

Kolmannen vuoden puutarha-alan opiskelija Marjut suoritti osana näyttöään tapahtuman pihakoristelut ja istutukset. Ensimmäisen vuoden puutarha-alan opiskelijat Rosa, Emilia ja Milla toimivat avustavissa tehtävissä. He tekivät vaaleanpunaisista ruusuista ja kärsimyskukan köynnöksistä asetelman kanaverkosta tehtyyn putkiloon. Aluksi he purkivat edellisen asetelman pois. Ruusut ja köynnökset laitettiin vedellä täytettyihin muovisuppiloihin, jotka kiinnitettiin rautalangalla kanaverkkoon. Näin saatiin aikaiseksi näyttävä pihakoriste.

Rosa, Emilia ja Milla pääsivät myös haastattelemaan Marjutin työvaiheista.

Marjut teki pihalle neljä kukka-asetelmaa Kukkakauppa Kanervasta löytyvistä kukista ja kasveista. Asetelmiin hän valitsi kasvit ja kukat, jotka sopivat aurinkoiseen ja lämpimään paikkaan. Marjut käytti asetelmissaan hortensiaa, begoniaa, murattia ja maljaköynnöstä. Hortensia oli vaaleanpunaista, begoniaa oli punaisena ja vaaleanpunaisena. Maljaköynnöksestä saatiin asetelmiin korkeutta ja muratti roikkui kauniisti reunan yli. Ideat koristeluihin ja asetelmiin syntyi niitä suunnitellessa. Asetelmien tekeminen oli Marjutista aluksi vähän jännittävää, mutta kun pääsi vauhtiin niin hänestä oli mukavaa tehdä asetelmia itsenäisesti.

Marjutin vinkit:

Mieti juhlien teemavärit – kahdesta kolmeen väriin on sopiva määrä, jottei yleisilme pysyy tasapainoisena. Valikoi sopivat kukat niin, että ne kestävät aurinkoa ja lämpöä. Luonnonmateriaaleja kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon.

Marjutin tärkein vinkki – muista kastella! Varsinkin kuumina hellepäivinä kukat tarvitsevat paljon vettä.

Näin kukat säilyvät hyvänä ja koristavat pitkään myös juhlien jälkeen.

Opiskelijamme haastattelivat myös Kanervan floristejamme ja saivat parhaimmat vinkit kesän tuleviin juhliin.

Floristimme Hanna kertoi, että kannattaa hyödyntää kimpuissa ja asetelmissa luonnon ja puutarhan kukkia. Mikäli sinulta löytyy omasta takaa omat ruukut, niin kukkakaupan floristit voivat tehdä asetelmat ja kimput suoraan niihin – toimitat vain ruukut myymälään ajallaan. Hanna suosittelee myös varmistamaan omien ruukkujen määrän – niitä on hyvä hankkia lisää tarvittaessa. Tulevien juhlien teemaa kannattaa hyödyntää myös asetelmissa ja kimpuissa.

Floristimme Saija vinkkaa asetelmien ja kimppujen pohjaksi kesä ja syksy aikaan luonnonmateriaaleja. Pihakoristeisiin esimerkiksi sopii mainiosti paju, josta voi muodostaa hyvän pohjan ja kasvattaa asetelmissa köynnöskasveja. Kananverkosta saa tehtyä upean, näyttävän korkean piha-asetelman, johon voi kietoa suppiloiden avulla esimerkiksi ruusuja ja lisäksi erilaisia vihreitä. Saija kertoo, että näillä saa ulkotiloihin näyttävyyttä, kun asetelmissa on vahva pohja ja varsinkin, jos mukana on luonnonmateriaaleja.

Muistathan tilata kesän juhliin kukkakoristelut ajoissa!

vikkulank
IMG_20220524_144529